Sahramilohta riisin kera
Aika 30 min Annokset 4 henkilöä Keittiö Lapset
Ainekset
Resepti
  1. Keitä riisi pakkauksen ohjeiden mukaan.
  2. Hienonna sipuli. Kuullota se pienessä määrässä voita tai öljyä.
  3. Sekoita keskenään ranskankerma, tomaattipyree, sahrami (tai kurkuma) ja 1 dl vettä ja kuumenna kiehuvaksi. Mausta suolalla ja pippurilla.
  4. Ripottele lohipalojen päälle suolaa ja laita ne kastikkeeseen. Pidä huoli, että kalapalat peittyvät kastikkeeseen.
  5. Vähennä pannun lämpöä, peitä ja hauduta kevyesti 8-10 minuutin ajan.
  6. Laita herneet kattilaan, peitä kylmällä vedellä ja kiehauta. Kun vesi kiehuu, kaada sekaan 1 dl kylmää vettä ja ota kattila liedeltä. Anna liota 5 minuuttia
  7. Keitä parsaa 5-6 suolatussa vedessä. Valuta ja anna jäähtyä.
  8. Kun kalapalat voi halkaista haarukalla helposti, ne ovat kypsiä.
  9. Laita lautaselle yhdessä vastakeitetyn riisin, herneiden ja parsan kanssa.
  10. Jos mausteet ovat mieleen, mukaan voi lisätä hieman paprikajauhetta tai chiliä.